tiistai 20. joulukuuta 2011
torstai 8. joulukuuta 2011
Puoliavokinkin säännöt
Tässä yleisön pyynnöstä säännöt tämän hetken kuumimpaan korttipeliin yhdessä "Viuhkolan" kanssa.
Oletamme, että lukija osaa tavallisen kinkin säännöt.
- jokainen pelaaja saa viisi korttia lähtöön.
- jakajasta seuraava laittaa omat viisi korttiaan haluamaansa järjestykseen ja avaa kortit. Näin edetään kunnes kaikki ovat avanneet korttinsa.
- jokainen ottaa yksi kerrallaan pakasta kortin ja sijoittaa sen omaan peliinsä.
pistelasku:
Laiton käsi: -6 p ja maksettava muiden bonukset.
Sweeppi: -6 p ja maksettava muiden bonukset.
käsi vs käsi = +/- 1 p
Bonukset:
ylhäällä: vitospari = 1 p ja siitä eteenpäin piste kerrallaan. (esim kasipari = 4 p)
alhaalla: suora = 4, väri = 4, täpö = 6, neloset = 10, värisuora = 20, royal = 30.
keskellä: samat tuplana ja kolmosista saa vielä 2 p
Bonukset vähennetään toisistaan. Esim jos neloset (10 p) vs Täyskäsi (6 p), niin täpö maksaa nelosille 10-6 = 4 p
Voitto patakakkosella: + 5p
Häviö ristikakkosella: -5 p
Tappio jokerilla: -6 p
(jos jokeri mukana, niin vitosista 30 p)
Pelionnea!
ei näin:
Oletamme, että lukija osaa tavallisen kinkin säännöt.
- jokainen pelaaja saa viisi korttia lähtöön.
- jakajasta seuraava laittaa omat viisi korttiaan haluamaansa järjestykseen ja avaa kortit. Näin edetään kunnes kaikki ovat avanneet korttinsa.
- jokainen ottaa yksi kerrallaan pakasta kortin ja sijoittaa sen omaan peliinsä.
pistelasku:
Laiton käsi: -6 p ja maksettava muiden bonukset.
Sweeppi: -6 p ja maksettava muiden bonukset.
käsi vs käsi = +/- 1 p
Bonukset:
ylhäällä: vitospari = 1 p ja siitä eteenpäin piste kerrallaan. (esim kasipari = 4 p)
alhaalla: suora = 4, väri = 4, täpö = 6, neloset = 10, värisuora = 20, royal = 30.
keskellä: samat tuplana ja kolmosista saa vielä 2 p
Bonukset vähennetään toisistaan. Esim jos neloset (10 p) vs Täyskäsi (6 p), niin täpö maksaa nelosille 10-6 = 4 p
Voitto patakakkosella: + 5p
Häviö ristikakkosella: -5 p
Tappio jokerilla: -6 p
(jos jokeri mukana, niin vitosista 30 p)
Pelionnea!
ei näin:
tiistai 6. joulukuuta 2011
Pittsburgh ja Kimene - ei mitään mittareita.
Viime viikko Yahoon Fantasy Hockeyssa meni ns. lapaan. Murskavoitto Miitren valmentamasta Kimenestä lukemin 10-0. (yksi tasuri). Näin TuPS nousi takasin omalle paikalleen kärkeen.
"Oikeassa elämässä" nähtiin huippuottelu Pittsburgh - Boston. Hallitseva mestari näytti Sidney Crosbyn pingviineille kaapin paikan ja pisteet lähtivät Beantowniin 1-3. Patrice Bergeron for President!
Holla!
"Oikeassa elämässä" nähtiin huippuottelu Pittsburgh - Boston. Hallitseva mestari näytti Sidney Crosbyn pingviineille kaapin paikan ja pisteet lähtivät Beantowniin 1-3. Patrice Bergeron for President!
Holla!
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
VSMO Mestaruusturnaus 2011
Eilen oli taas eräs pokerivuoden tärkeimmistä turnauksista - ellei jopa tärkein - VSMO Poker Clubin vuotuinen mestaruusturnaus.
Tasokkaaseen kutsuturnaukseen oli tämän vuoden esityksillään lunastaneet lipun 14 veturia. Aloitimme louhinnan siis kahdella pöydällä.
Sain omaan pöytääni heti "line-up from hell" vasemmalle puolelle, viereen istahtivat Kaasu, Suikki ja Lello. Lisäksi pöydässä sämpläsivät myös Jarppa, Isäntä ja Kippi-Kivimäki.
Stackvastaavalta oli lähtenyt mopo käsistä ja pelasimme alkutasot erittäin syvillä pinoilla. Alku sujuikin melko rauhallisissa merkeissä. Sain pikkuhiljaa stackin kasvatettua ihan kelpo lukemiin. Kaasua vastaan tein tiukan kipin riverillä, kun sain ohuen valuebetin niskaan check-raisen. Kaasu näytti lopulta pillin, well played, sir.
Tästä Kaasu saikin itseluottamuksen ja run-goodin täysin uusiin sfääreihin, eikä miestä pidätellyt enää mikään. Seuraava isompi potti oli taas Kaasua vastaan kun avasin KK:lla. Kaasu tähän kylkeen ja 4-bettasin, johon Kaasu shovetti kaiket päälle. Snap-call ja Kaasu näyttää AK.
Boardi avaa värinvedon ja last-longer vetäjien kannustaessa pata-A sinetöi n. 6k potin Kaasulle. Minulle jäi kuitenkin vielä vajaan 3k stacki, joten saumoja oli vielä uuteen nousuun.
Valitettavasti en saanut enää uutta tuulta purjeisiin, ja vajosin 1,5k tuntumaan, kun yritin painaa Jarppaa pakkaan huonolla menestyksellä. Tekohengitystä sain tilanteeseeni, kun voitin AQ vs A5 potin Kaasua vastaan.
Finaalipöytään selvisin kuitenkin, mutta siellä heti ensimmäisessä jaossa kävi kylmät. Saan etupeltoon AK ja menen all-in reilut 2k tasolla 75/150. Tähän kaasu kylmän viileästi ottaa kopin polttolinjasta J9:llä. Heti flopista kurkkaa sotamies ja peli oli sitämyöden selvä. Ensi vuonna sitten uusi yritys.
Turnauksen Heads Up pelattiin lopulta Miitren ja Kaasun kesken. Kaasun vire kesti pohjaan asti ja loputa all-in QT:llä T6x boardiin Miitren 65:sta vastaan sinetöi Mestaruuden Kaasulle.
Onnittelut voitosta Kaasulle!
Tasokkaaseen kutsuturnaukseen oli tämän vuoden esityksillään lunastaneet lipun 14 veturia. Aloitimme louhinnan siis kahdella pöydällä.
Sain omaan pöytääni heti "line-up from hell" vasemmalle puolelle, viereen istahtivat Kaasu, Suikki ja Lello. Lisäksi pöydässä sämpläsivät myös Jarppa, Isäntä ja Kippi-Kivimäki.
Stackvastaavalta oli lähtenyt mopo käsistä ja pelasimme alkutasot erittäin syvillä pinoilla. Alku sujuikin melko rauhallisissa merkeissä. Sain pikkuhiljaa stackin kasvatettua ihan kelpo lukemiin. Kaasua vastaan tein tiukan kipin riverillä, kun sain ohuen valuebetin niskaan check-raisen. Kaasu näytti lopulta pillin, well played, sir.
Tästä Kaasu saikin itseluottamuksen ja run-goodin täysin uusiin sfääreihin, eikä miestä pidätellyt enää mikään. Seuraava isompi potti oli taas Kaasua vastaan kun avasin KK:lla. Kaasu tähän kylkeen ja 4-bettasin, johon Kaasu shovetti kaiket päälle. Snap-call ja Kaasu näyttää AK.
Boardi avaa värinvedon ja last-longer vetäjien kannustaessa pata-A sinetöi n. 6k potin Kaasulle. Minulle jäi kuitenkin vielä vajaan 3k stacki, joten saumoja oli vielä uuteen nousuun.
Valitettavasti en saanut enää uutta tuulta purjeisiin, ja vajosin 1,5k tuntumaan, kun yritin painaa Jarppaa pakkaan huonolla menestyksellä. Tekohengitystä sain tilanteeseeni, kun voitin AQ vs A5 potin Kaasua vastaan.
Finaalipöytään selvisin kuitenkin, mutta siellä heti ensimmäisessä jaossa kävi kylmät. Saan etupeltoon AK ja menen all-in reilut 2k tasolla 75/150. Tähän kaasu kylmän viileästi ottaa kopin polttolinjasta J9:llä. Heti flopista kurkkaa sotamies ja peli oli sitämyöden selvä. Ensi vuonna sitten uusi yritys.
Turnauksen Heads Up pelattiin lopulta Miitren ja Kaasun kesken. Kaasun vire kesti pohjaan asti ja loputa all-in QT:llä T6x boardiin Miitren 65:sta vastaan sinetöi Mestaruuden Kaasulle.
Onnittelut voitosta Kaasulle!
perjantai 2. joulukuuta 2011
Imaginaerum
Kiteen nuorisomuusikot eli tuttavallisemmin Nightwish julkaisi pari päivää sitten uusimman levynsä sitten 2007 ilmestyneen Dark Passion Playn. Nyt muutaman kuuntelukerran jälkeen tunnelmat levystä ovat plus-merkkiset.
Levyn avaa Marco Hietalan laulama suomenkielinen lyhyehkö intro "Taikatalvi". Jos levyn kuuntelee alusta loppuun kokonaisuutena, niin silloin tämä toimii ihan mukavana johdatuksena matkalle levyn uumeniin. Irrallisena biisinä en näe tällä tulevaisuutta omilla soittolistoillani.
Toisena biisinä jyrähtää sitten käyntiin sinkkubiisiksi valikoitunut "Storytime". Tähän melkein kiteytyy koko levyn henki. Paljon postiivisempaa otetta, pilke silmäkulmassa meininkiä ja vanhoja tuttuja Nightwish-elementtejä täynnä. Paranee loppua kohden ja levyn 5:22 mittainen versio biittaa radioeditin neljän minuutin leikellyn version 100-0. Jos vielä verrataan tätä aikaisempien levyjen sinkkubiiseihin, niin kyllä tämä Nemon, Amaranthin ja Deep silent completen hakkaa. Sacrament of Wildernessin ja Everdreamin kanssa on jo tasaisempaa.
Alla sinkkubiisi radio-edittinä Youtuubista
Kolmas raita on nimeltään "Ghost River" ja tätä kuunnellessa jää haavi auki pariin otteeseen. Ihan kurko biisi. Kertosäettä ehkä jankataan hieman liikaa, mutta kun lopussa lapsikuoro ja Marco Hietala vetävät samaan aikaan, niin antaa palaa vaan. Biisin viimeinen minuutti on yhtä juhlaa kuuloaistille. Niin, ja laulaa se Anettikin siellä väleissä ihan kivasti. (*) Valitettavasti upea kertosäe on suora kopio J. Stonehillin 90-luvun alun "River Down" kappaleesta. Epäselväksi on jäänyt, missä vaiheessa Suumäen paja oli mikitetty. (*)
Jos on koskaan perehtynyt maailman parhaan tv-sarjan, Twin Peaksin maailmaan, niin neljäs kappale "Slow, Love, Slow" on kuin vanhan tuttavan kohtaaminen kahdenkymmen vuoden jälkeen. Holopainen on tavoittanut kaikki tärkeimmät elementit Lynch/Badalamenti kaksikolta ja yhdistänyt ne Nightwishin muottiin sopivaksi Jazz-pläyjäkseksi yllättäen ja riskialttiisti keskelle levyä. Minulle tämä toimii, mutta voin kuvitella että monella levyn hankkineella voi olla vaikeuksia löytää sitä "juttua" tästä kappaleesta.
Seuraava kappale on sitten taas tuttuakin turvallisempaa Nightwishia erittäin folk-metal painotteisesti. Onkohan mr. Holopaisella jäänyt hampaankoloon, kun kappale "Wayfarer" ei päätynyt Century Childille ja nyt päätti tekaista vielä paremman "humppabiisin". "I want my tears Back":n loppu vedetään täysin överiksi ja siis hyvässä mielessä. Tästä jää hyvälle tuulelle. Voisin kuvitella että live-keikoilla tässä olisi varteenotettava vaihtoehto avausbiisiksi. Yleisö ainakin olisi mukana heti ekasta minuutista lähtien.
Kuudes raita on sitten koko levyn suurin yllätys ja todennäköisesti paras kappale. "Scaretale" vie kuuntelijan vuoristorataan Anetten toimiessa jarrunaisena ilman jarrupaloja ja matkalla saavutaan Marco Hietalan johtamaan kieroutuneeseen ja hämärään sirkukseen. Mestariteos.
Kuin ihmeen kaupalla kuulija selviää hengissä sirkuksesta ja pakenee kamelin selässä levyn ainoan instrumentaalikappaleen soidessa matkamusiikkina. "Arabesque" on edelliesen levyn "Sahara":n selkeä instrumentaali-pikkuserkku. 2:57 kestävä tunnelmapala lainaa sieltä täältä Nightwishin aikaisemmista biiseistä, mutta erottuu silti omaksi kokonaisuudekseen.
"Turn loose the Mermaids" on sitten rauhallisempaa osastoa ja heti alkumetreistä tulee väkisin mieleen Blackmore's Nightin tuotanto. Joissakin kohtaa tulee myös selkeitä mielleyhtymiä edellisen levyn päätösraitaan, Meadows of Heaveniin. Lopussa päästään jälleen kerran lainaosastolle, kun loppupuolella siirrytään Sergio Leonin hengessä spagettiwesternien äänimaailman kautta katselemaan vesiputouksen takaa Viimeisen Mohikaanin loppukohtausta. Vielä tämä ei ole ihan auennut, mutta voittaa kyllä edellisen levyn hieman samanhenkisen "Islanderin".
Yhdeksäntenä kuullaan Anetten ja Marcon duetto "Rest Calm". Tästä en ole oikein saanut vielä kiinni. Mitää vikaa tässä ei kylläkään ole ja saattaa nousta vielä levyn mustaksi hevoseksi omassa rankingissa. Voisi toimia hyvin livenä keikan loppupuolella.
"Siipikarjabiisi" "The Crow, the Owl and the Dove" on basisti/laulaja Hietalan kynästä lähtöisin, mutta toimii ainakin allekirjoittaneelle. Kuuluhan Tarot kestosousikkeihin. Rauhallisemman temmon kappale on jälleen duopohjalle tehty ja kasvaa koko ajan loppua kohden ja neljän minuutin kohdalla toivoisi jopa että tästä olisi tehty vähän pidempi versio. Onnistunut välipala, jossa on enemmän kaloreita kuin terveysviraston suosituksessa.
"Last ride of the day" on jo henkisesti levyn viimeinen biisi ennen pakollista jokaisen NW-levyn "isoa" kappaletta. Anette karvaa tässä kappaleessa korkealta ja kovaa heti ensimetreiltä alkaen, eikä päästä kuuntelijaa ottestaan. Silkkaa tykitystä lähdöstä maaliin. Tämänkin kertosäe on Nightwish-asteikoilla yltiöpositiivinen ja alleviivaa koko albumin reipasta henkeä. Biisin jälkeen taululla ovat lukemat Anette Olzon 6 - vierasjoukkue 0.
"Song of myself" päättää levyn ja on 13 minuuttinen järkäle. Alku on taas Tuomas Holopaista parhaimmillaan. Tuttuja nightwish elementtejä ja Anette on päästetty irti. Uskallan sanoa, että jos kakkososan kertsin pohjalle olisi tehty irrallinen popahtava biisi, niin se olisi radion soittolistojen kärjessä vielä pitkään. Kolmannen osan tausta kitariffit on kuultu jo liian moneen kertaan, ja jotain uutta olisi voinut keksiä. Neljäs osa "love" on sitten koostettu bändin perheenjäsenten ja tuttujen lausumia runoja ja tarinanpätkiä hiljaisella taustamusiikilla, kun levy lähenee loppuaan. Sinänsä toimiva jäähdyttely, mutta helposti tämän lopun skippaa varmaan jatkossa, jos kuutelee yksittäin tätä biisiä. Osana kokonaisuutta nuo menettelevät. Jos tietäisi kaikkien "runojen" merkityksen, niin käsitys biisistä olisi varmasti toinen.. Ei tämä Nightwishin aiemipia isoja eepoksia (Beauty of the Beast, Ghost Love Score...) edes lähentele, mutta ei ilmeisesti ollut tarkoituskaan.
Levyn kutoo yhteen Pip Williamsin koostama yhdistelmä levyn aiempien kappaleiden teemoista, joka on mukava päätös levylle ja ns. lopputekstit.
Loistavaa Nightwish, hieno levy!
(*) sisäpiirin vitsi.
Levyn avaa Marco Hietalan laulama suomenkielinen lyhyehkö intro "Taikatalvi". Jos levyn kuuntelee alusta loppuun kokonaisuutena, niin silloin tämä toimii ihan mukavana johdatuksena matkalle levyn uumeniin. Irrallisena biisinä en näe tällä tulevaisuutta omilla soittolistoillani.
Toisena biisinä jyrähtää sitten käyntiin sinkkubiisiksi valikoitunut "Storytime". Tähän melkein kiteytyy koko levyn henki. Paljon postiivisempaa otetta, pilke silmäkulmassa meininkiä ja vanhoja tuttuja Nightwish-elementtejä täynnä. Paranee loppua kohden ja levyn 5:22 mittainen versio biittaa radioeditin neljän minuutin leikellyn version 100-0. Jos vielä verrataan tätä aikaisempien levyjen sinkkubiiseihin, niin kyllä tämä Nemon, Amaranthin ja Deep silent completen hakkaa. Sacrament of Wildernessin ja Everdreamin kanssa on jo tasaisempaa.
Alla sinkkubiisi radio-edittinä Youtuubista
Kolmas raita on nimeltään "Ghost River" ja tätä kuunnellessa jää haavi auki pariin otteeseen. Ihan kurko biisi. Kertosäettä ehkä jankataan hieman liikaa, mutta kun lopussa lapsikuoro ja Marco Hietala vetävät samaan aikaan, niin antaa palaa vaan. Biisin viimeinen minuutti on yhtä juhlaa kuuloaistille. Niin, ja laulaa se Anettikin siellä väleissä ihan kivasti. (*) Valitettavasti upea kertosäe on suora kopio J. Stonehillin 90-luvun alun "River Down" kappaleesta. Epäselväksi on jäänyt, missä vaiheessa Suumäen paja oli mikitetty. (*)
Jos on koskaan perehtynyt maailman parhaan tv-sarjan, Twin Peaksin maailmaan, niin neljäs kappale "Slow, Love, Slow" on kuin vanhan tuttavan kohtaaminen kahdenkymmen vuoden jälkeen. Holopainen on tavoittanut kaikki tärkeimmät elementit Lynch/Badalamenti kaksikolta ja yhdistänyt ne Nightwishin muottiin sopivaksi Jazz-pläyjäkseksi yllättäen ja riskialttiisti keskelle levyä. Minulle tämä toimii, mutta voin kuvitella että monella levyn hankkineella voi olla vaikeuksia löytää sitä "juttua" tästä kappaleesta.
Seuraava kappale on sitten taas tuttuakin turvallisempaa Nightwishia erittäin folk-metal painotteisesti. Onkohan mr. Holopaisella jäänyt hampaankoloon, kun kappale "Wayfarer" ei päätynyt Century Childille ja nyt päätti tekaista vielä paremman "humppabiisin". "I want my tears Back":n loppu vedetään täysin överiksi ja siis hyvässä mielessä. Tästä jää hyvälle tuulelle. Voisin kuvitella että live-keikoilla tässä olisi varteenotettava vaihtoehto avausbiisiksi. Yleisö ainakin olisi mukana heti ekasta minuutista lähtien.
Kuudes raita on sitten koko levyn suurin yllätys ja todennäköisesti paras kappale. "Scaretale" vie kuuntelijan vuoristorataan Anetten toimiessa jarrunaisena ilman jarrupaloja ja matkalla saavutaan Marco Hietalan johtamaan kieroutuneeseen ja hämärään sirkukseen. Mestariteos.
Kuin ihmeen kaupalla kuulija selviää hengissä sirkuksesta ja pakenee kamelin selässä levyn ainoan instrumentaalikappaleen soidessa matkamusiikkina. "Arabesque" on edelliesen levyn "Sahara":n selkeä instrumentaali-pikkuserkku. 2:57 kestävä tunnelmapala lainaa sieltä täältä Nightwishin aikaisemmista biiseistä, mutta erottuu silti omaksi kokonaisuudekseen.
"Turn loose the Mermaids" on sitten rauhallisempaa osastoa ja heti alkumetreistä tulee väkisin mieleen Blackmore's Nightin tuotanto. Joissakin kohtaa tulee myös selkeitä mielleyhtymiä edellisen levyn päätösraitaan, Meadows of Heaveniin. Lopussa päästään jälleen kerran lainaosastolle, kun loppupuolella siirrytään Sergio Leonin hengessä spagettiwesternien äänimaailman kautta katselemaan vesiputouksen takaa Viimeisen Mohikaanin loppukohtausta. Vielä tämä ei ole ihan auennut, mutta voittaa kyllä edellisen levyn hieman samanhenkisen "Islanderin".
Yhdeksäntenä kuullaan Anetten ja Marcon duetto "Rest Calm". Tästä en ole oikein saanut vielä kiinni. Mitää vikaa tässä ei kylläkään ole ja saattaa nousta vielä levyn mustaksi hevoseksi omassa rankingissa. Voisi toimia hyvin livenä keikan loppupuolella.
"Siipikarjabiisi" "The Crow, the Owl and the Dove" on basisti/laulaja Hietalan kynästä lähtöisin, mutta toimii ainakin allekirjoittaneelle. Kuuluhan Tarot kestosousikkeihin. Rauhallisemman temmon kappale on jälleen duopohjalle tehty ja kasvaa koko ajan loppua kohden ja neljän minuutin kohdalla toivoisi jopa että tästä olisi tehty vähän pidempi versio. Onnistunut välipala, jossa on enemmän kaloreita kuin terveysviraston suosituksessa.
"Last ride of the day" on jo henkisesti levyn viimeinen biisi ennen pakollista jokaisen NW-levyn "isoa" kappaletta. Anette karvaa tässä kappaleessa korkealta ja kovaa heti ensimetreiltä alkaen, eikä päästä kuuntelijaa ottestaan. Silkkaa tykitystä lähdöstä maaliin. Tämänkin kertosäe on Nightwish-asteikoilla yltiöpositiivinen ja alleviivaa koko albumin reipasta henkeä. Biisin jälkeen taululla ovat lukemat Anette Olzon 6 - vierasjoukkue 0.
"Song of myself" päättää levyn ja on 13 minuuttinen järkäle. Alku on taas Tuomas Holopaista parhaimmillaan. Tuttuja nightwish elementtejä ja Anette on päästetty irti. Uskallan sanoa, että jos kakkososan kertsin pohjalle olisi tehty irrallinen popahtava biisi, niin se olisi radion soittolistojen kärjessä vielä pitkään. Kolmannen osan tausta kitariffit on kuultu jo liian moneen kertaan, ja jotain uutta olisi voinut keksiä. Neljäs osa "love" on sitten koostettu bändin perheenjäsenten ja tuttujen lausumia runoja ja tarinanpätkiä hiljaisella taustamusiikilla, kun levy lähenee loppuaan. Sinänsä toimiva jäähdyttely, mutta helposti tämän lopun skippaa varmaan jatkossa, jos kuutelee yksittäin tätä biisiä. Osana kokonaisuutta nuo menettelevät. Jos tietäisi kaikkien "runojen" merkityksen, niin käsitys biisistä olisi varmasti toinen.. Ei tämä Nightwishin aiemipia isoja eepoksia (Beauty of the Beast, Ghost Love Score...) edes lähentele, mutta ei ilmeisesti ollut tarkoituskaan.
Levyn kutoo yhteen Pip Williamsin koostama yhdistelmä levyn aiempien kappaleiden teemoista, joka on mukava päätös levylle ja ns. lopputekstit.
Loistavaa Nightwish, hieno levy!
(*) sisäpiirin vitsi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)